Saavutukset
Virtuaalinen tottelevaisuuskoulutusvalio - VFIN TVA (vahvistamaton)
Suorittanut virtuaalisen käyttäytymiskokeen - BH


Virallinen nimi    HIEKKALINNAN CIRAMIR NÄKYMÄTÖN
Kutsumanimi    MIRO
Rotu    BELGIANPAIMENKOIRA TERVUEREN
Sukupuoli    UROS
Väritys    HARMAAHIILIKKO, MUSTA MASKI
Säkäkorkeus    61 CM
 
Syntymäaika    21. HEINÄKUUTA 2003
Kasvattaja    DEATHLESS, HIEKKALINNAN
Omistaja    CALLISTA, RAGNARÖK


Miro on alusta asti ollut erittäin hankala koira: se riehuu ja koettelee rajojaan jatkuvasti. Ei ole vielä tullut sellaista päivää vastaan että en olisi joutunut urokselle osoittamaan että se ei ole pomo meidän talossa. Ruokaillessa se jättää oman kuppinsa koskematta ja menee härnäämään muita, joten se joutuu syömään toisessa huoneessa.
Tällä uroksella on erittäin kova luonne, mutta se on silti ihanteellinen työkoira. Miro on rohkea ja varma, eikä säiky aseen laukauksia tai ilotulituksiakaan. Poika on myös hyvin älykäs: kun se haluaa oppia se oppii asiat muutamalla toistolla. Nyt vanhemmaksi vartuttuaan sillä alkaa löytyä mielenkiintoa ja keskittymiskykyä oppimiseen ja vaikeampienkin liikkeiden suorittamiseen.
Toisista uroksista Miro ei pidä, mutta ei se päällekään käy. Sillä on tapana kuitenkin uhota nille sopivan välimatkan päästä tiiviillä tuijottamisella ja niskakarvojen nostolla. Se nauttii siitä että saa muut tolalleen, koska itse se on kuin viilipytty muiden riehuessa. Yleensä yritänkin pitää Miron MAHDOLLISIMMAN kaukana muista uroksista. ;)


Näyttelyt
MAA JÄRJESTÄJÄ PÄIVÄMÄÄRÄ TUOMARI LUOKKA TULOS ERITYISTÄ
FIN - Suomi Shamaan's 01-03072005 Alissa Avoin Odotellaan
IT - Italia Merikapteenin 13072005 Töpöhäntä Avoin Odotellaan
SWE - Ruotsi Sudenkyyneleen 20072005 April Avoin Odotellaan Erikoisnäyttely

Sanallisia arvosteluita
Ei ole vielä.

Muut kisat
LAJI, LIITTO JÄRJESTÄJÄ PÄIVÄMÄÄRÄ TUOMARI LUOKKA TMS. TULOS ERITYISTÄ
Toko, VTL VTL 30092003 Nikita Alokas 1. palkinto: 176 p.
Toko, VTL Sunny's 30102003 Nikita Alokas 1. palkinto: 199 p. LKV1 -> Avoimeen!
Toko, VTL Firespirit's 23112003 Callista Avoin 1. palkinto: 176 p.
Toko, VTL Kukkaniitty 29112003 ? Avoin Ei tiedossa
Toko, VTL Ravenhill 14122003 Minna Avoin 3. palkinto: 139 p.
Toko, VTL Minna 15122003 Gina Avoin 2. palkinto: 157 p.
Käyttäytymiskoe, VSPKL VSPKL 23122003 Arvontakone - Hyväksytty (B-osuus: 81p) -> BH!
Pk-lajit: Jälki, VSPKL VSPKL 03022004 Arvontakone Alokas 26 + 15 = 41p
Toko, VTL Lumitähti 29122003 Nikita Avoin 2. palkinto: 145 p.
Toko, VTL Ravenhill 15012004 Nikita Avoin 1. palkinto: 189 p. LKV1 -> Voittajaan!
Toko, VTL Niitty 16022004 ? Voittaja Ei tiedossa
Toko, VTL Snip Snap 20022004 Nikita Voittaja 1. palkinto: 288 p. LKV1
Toko, VTL Yawulh 21022004 Gina Voittaja 1. palkinto: 260 p. LKV1 -> Erikoisvoittajaan!
Toko, VTL Yawulh 27022004 Camilla Voittaja 3. palkinto: 216 p.
Pk-lajit: Jälki, VSPKL VSPKL 06032004 Arvontakone Alokas Ei tiedossa
Toko, VTL Murhapolttaja 04072005 Minna Erikoisvoittaja 2. palkinto: 244 p. (4/6)
Toko, VTL Mahican & Hurmuri 05072005 Callista Erikoisvoittaja 2. palkinto: 241 p. (3/4)
Toko, VTL Emily 08072005 Callista Erikoisvoittaja 1. palkinto: 285 p. LKV1
Vesipelastus, VVPY Merikapteenin 15072005 Rede Soveltuvuuskoe Odotellaan
Toko, VTL Ragnarök 14072005 Callista Erikoisvoittaja 1. palkinto: 292 p. (2/4)
Toko, VTL Hukkaharjan 18072005 Minna Erikoisvoittaja 2. palkinto: 235 p. (3/6)
Toko, VTL VKNL 31072005 Minna Erikoisvoittaja 1. palkinto: 264 p. (2/4) -> VFIN TVA!!

i. WafterStormy's Creme
e. Snip Snap Jolly Rancher

ii. WestWind's Galdiator Karvaturrin Mr. Claude Mustamäen Suosikki EVM
Karvaturrin Candy Cae EVM
WestWind's Regina WestWind's Lion Heart
WestWind's Indian Girl
ie. VFIN VKRE VIT VEE VSWE VFRA MVA AUTW-02 BH
Belar's Nadianne Isng
Belar's King Bedo Belar's Belgarion Joma
Belar's Dido Deus
Belar's Isabelle Fiem Belar's Galem Klie
Belar's Fille Amic
ei. April Flower's Apollo Jerex van de Rio Jatzy van Resee EVM
Amanda van de Rio EVM
Nallekarhun Karvatassu Hassun Suden Sirius EVM
Marina's Obelia EVM
ee. VESP MVA Joyway's Born to Win tuntematon EVM tuntematon
tuntematon
tuntematon EVM tuntematon
tuntematon


-- PENTUE --, E. --, SYNTYNYT 00002005, 0+0
u. -- (--)
n. -- (--)