Perustiedot

Myrskyluodon Leendert "Leiden"

australianpaimenkoira uros, red tricolor

s. 25.01.2007

säkäkorkeutta ei mitattu

i.
VFIN KVA VPVA BH JK3 HK2 Amicable Duke of Whest "Tico"

e.
BH VK3 VPVA MULTI CH VEUW-05 THAIW-06 Fellstar's Impassioned Heart "Iines"

kasv. Vani, Myrskyluodon

om. Callista, Anarchy
Luonnekuvaus
Leiden on nimensä mukaisesti (Leiden tarkoittaa hollanniksi johtaa, opastaa) jo pienestä pitäen osoittautunut varsin määrätietoiseksi herraksi. Sopeutuminen laumaamme ei käynytkään aivan mutkattomasti, kasvaessaan Leiden muuttui yhä vain dominoivammaksi ja sain työskennellä urakalla kouluttaakseni nuoresta pojasta yhteiskuntakelpoisen. Jossain vaiheessa Leiden tajusi, että sen on turha edes yrittää varastaa lauman johtajuutta leppoisalta vanhalta rouvaltamme, Mayalta. Maya antoi Leidenille aikamoisen korvapuustin erään tempauksen jälkeen ja siitä lähtien Leiden on sopeutunut täydellisesti.
Vaikean murrosiän jälkeen Leidenistä on sukeutunut varsin mallikelpoinen ja tavoitteenamme onkin kanavoida pojan pomottava asenne paimennukseen ja ehkäpä vesipelastukseen.
Hauskinta Leidenin mielestä on lumessa kieriskely mikä tuottaa päänvaivaa varsinkin minulle, poloiselle omistajalle. Lisäksi Leidenillä on kummallinen kyky saada kaikki muutkin koirat mukaan leikkeihinsä.. Tuloksena on monta täysin märkää koiraa.
Nykyään Leiden on kuin mikäkin keikari lauman ulkopuolisia ihmisiä ja koiria kohtaan, tervehtii kohteliaasti ja kerjää huomionosoituksia minkä ehtii. Valitettavasti aivan jokaisen syliin hyppääminen ei onnistu, kun herralta löytyy kokoakin melkoisesti aussieksi ;)
Pentuesisarukset

uros
Myrskyluodon Legolas "?" (blue merle), om. Kayle, Hangenhohdon

uros Myrskyluodon Linnart "?" (-), om. Nea

narttu
Myrskyluodon Lumituulia "Lumi" (red tri), om. Vani, Myrskyluodon

narttu Myrskyluodon Lumina "?" (-), om. Kati, Fimera

narttu Myrskyluodon Lounatuuli "?" (-), om. Jaspis, Sävytön